V niin kuin verikosto -elokuvasta ja vähän adaptaatiosta

Katsoin eilen illalla James McTeiguen ohjaaman V niin kuin verikosto -elokuvan. Kuten tässä on jo käynyt useaan kertaan ilmi, luin samaa nimeä kantavan sarjakuvateoksen vastikään. Tuntuu, että yleisesti ottaen tapana on lukea kirja ennen kuin katsoo siitä tehdyn elokuvan. Olen kuitenkin alkanut miettiä, että kannattaisiko se tehdä kuitenkin toisinpäin: kirjan jäljiltä omat mielikuvat monistakin asioista ovat hyvin vahvat, ja jos elokuva ei täytä niitä odotuksia, niin siitä ei useimmiten tykkää. Esim. inhosin Baz Luhrmannin The Great Gatsbya juuri siksi. En tykännyt siitä yhtään, ja kun mietin niitä asioita, mistä tai miksi en tykännyt siitä, kaikki kritiikkini oli pelkistettävissä yhteen lauseeseen: koska se ei ollut niin kuin kirjassa. Plus tietty inhoan DiCaprion huutonäyttelemistä. Tai siis että mikä ihmeen idea oli tehdä elokuvaan kertoja-Nickistä alkoholisti, kun kirjassa hänen vahva ominaispiirteensä on nimenomaan se, että hän ei juo ollenkaan? Mitä lisää se toi tarinaan? Että hei, mitä jos tehtäiskin tästä raittiista kaverista alkoholisti, että saadaan sille syy kertoa tämä tarina. Tarpeetonta. Parasta elokuvassa olivat ne pätkät, jotka olivat suoraan Fitzgeraldin tekstiä ääneen luettuna.

Jos katsoisi elokuvan ensin, voisi ottaa sen omana teoksenaan ja arvioida itsenäisesti sen onnistumista – elokuva ja kirja ovat kuitenkin aina kaksi eri teosta vaikka samasta aiheesta olisivatkin. Eli jos katsoo elokuvan, saa kaksi teosta joista nauttia. Olen taipuvainen ajattelemaan, että kirja ei voi ns. mennä pilalle elokuvasta – siinä kuitenkin tulee niin paljon lisää tai ainakin eri tavoilla asioista, että luultavasti pystyy päästämään irti elokuvan kuvastosta. Kirja vain syventää sitä tarinaa, joka on elokuvasta tuttu.

V niin kuin verikosto -teokset vahvistavat tätä teoriaani. Tykkäsin elokuvasta vähemmän nyt kun olin lukenut myös teoksen. Vaikka ymmärränkin, että elokuva ei koskaan voi orjallisesti noudattaa kirjan tapahtumia tai kuvauksia, tietyt ”uskottomuudet” ärsyttävät minua. Kyse on nimenomaan sellaisista asioista, jotka itse koen kirjan teemojan tai ”sanoman” kannalta olennaisiksi – jos koko perusvire on kirjassa ja elokuvassa eri, niin mielestäni koko pointti vähän hukkuu. Hyvä esimerkki tästä on Hemingwayn Kirjava satama, joka on kirjana todella synkkä ja lähes nihilistinen. Humphrey Bogartin ja Lauren Bacallin tähdittämä Howard Hawksin elokuva kirjan pohjalta taas on reipashenkinen iloinen seikkailu. Toisaalta kai sitten tarkoituksena on toisinaan tehdä vain kirjan tarinan pohjalta vetävä elokuva, jolloin tällaisilla pikkuseikoilla ei ole niinkään väliä.

V niin kuin verikostossa edellä mainitun kaltaiset asiat olivat vielä aika hienovaraisia – esimerkiksi elokuvaan V:n ja Eveyn suhteeseen oli tietenkin pitänyt tunkea jonkinlainen romanttinen vire, joka ei ollut kirjan pointti ollenkaan. Samoin useimpien hahmojen suhteen mutkia oli vedetty suoriksi. Yksi hienoimpia asioita mielestäni kirjassa oli hienovarainen kuvaus johtajan, kanslerin hiljalleen tapahtuvasta henkisestä hajoamisesta – elokuvassa hän on vain yksiselitteisesti paha, huutava itsevarma öykkäri. Voisin koota pidemmänkin listan vastaavista vertailuista, mutta se ei liene kenestäkään kovin kiinnostavaa.

Yhteenvetona en oikein osaa sanoa muuta kuin, että elokuva meni lähinnä bongatessa niitä asioita, jotka olivat eri lailla kuin kirjassa. Ei ehkä kauhean hedelmällistä. Toisaalta ärsytti sellainen tietty teatraalisuus elokuvassa, mutta toisaalta kirjankin V on nimenomaan teatraalinen hahmo. Elokuva ja sarjakuva vain onnistuvat luomaan tietyllä tavalla erilaisen mielikuvan.