Siitäkin on vierähtänyt jo joku tovi, kun luin Han Kangin
kiitetyn Vegetaristin (Gummerus 2017, suomentanut Sari Karhulahti). Siitä on vierähtänyt myös tovi, kun kirjoitin tämän pohdinnan kirjasta, joten editointi jää nyt tällä kertaa vähemmälle. Koitan tässä alkuvuoden aikana kirjoitella lyhyesti ajatuksia kirjoista, joita tuli luettua viime syksyn aikana. Ja sitten toivottavasti voin alkaa kirjoittaa uusista kirjoista, joita luen tänä vuonna!
Kuten jo aiemmin kerroin, odotukseni olivat korkealla.
Kirjan kuvauksissa sanottiin sen käsittelevän itsemääräämisoikeutta, kontrollia
ja olevan mm. ”sensuelli, provosoiva ja raju”. Juonta voi kuvata lyhyesti niin,
että tavallinen, vaatimaton eteläkorealainen nainen, Yeong-hye, päättää
yhtäkkiä lopettaa lihansyönnin, minkä seuraukset ovat arvaamattomat ja
kauaskantoiset. Niin kuin arvata saattaa, kyse on niin paljosta muustakin.
En oikein osaa tarkkaan määritellä mitä sellaista odotin,
mitä kirja ei kuitenkaan ollut. Ehkä odotin itsemääräämisoikeuden teeman olevan
enemmän poliittinen tai yhteiskunnallinen, kun se lopulta oli enemmän
filosofinen, jopa eksistentialistinen. Että kyse todellakin on niin paljon
enemmästä kuin vain lihansyönnistä.
Kun Yeong-hye luopuu lihansyönnistä, hän tuntuu luopuvan
myös sosiaalisista konventioista ja perinteisistä käyttäytymissäännöistä, ja se
jos mikä ajaa hänen läheisensä hulluuden partaalle. Hänen aviomiehelleen
erityisen vaikeaa tuntuu olevan se, että Yeong-hye kieltäytyy käyttämästä
rintaliivejä. Kaiken kaikkiaan kyse ei ole siitä, että Yeong-hye ei suostu
syömään lihaa – hän ei myöskään suostu selittämään miksi.
Keho, kehollisuus, siihen liittyvät säännöt ja valta ovat
vahvasti esillä kirjassa. Muiden tarve kontrolloida Yeong-hyen kehoa, verhota
se, kun hän itse haluaisi olla alasti, syöttää sille lihaa, kun hän itse ei
haluaisi, hoitaa sitä väkisin ja jopa väkivalloin kun hän itse haluaisi olla
vapaa – kenellä on valta kenenkin ruumiiseen ja siihen, miten sitä käyttää? Oman
mausteensa tähän tuo myös Yeong-hyen lankomiehen ihmiskehoa käyttävä videotaideteos,
jota tehdessään hän rikkoo rajan jos toisenkin.
Romaani koostuu kolmesta osasta, jossa kussakin joku toinen
kertoo Yeong-hyen tarinaa hänen puolestaan. Ensimmäisen osan kertoja on hänen
aviomiehensä, toisen osan hänen siskonsa aviomies ja kolmannen hänen siskonsa.
Sekin on hyvin oivaltavaa: siinä missä Yeong-hye ei saa kontrolloida omaa
kehoaan ja elämäänsä, hän ei edes saa kertoa tarinaansa itse.
Vaikka kaksi ensimmäistäkin osaa ovat kiehtovia, vasta
kolmas osa sai minut todella ajattelemaan ja ymmärtämään, miksi tätä kirjaa
kehutaan. Vaikka lukukokemus ei olekaan yhtä intensiivinen kuin Pienessä elämässä, kirja on joka
tapauksessa vaikuttava.
Kuten tässä jo monesti on todettu, kyse ei ole vain siitä,
saako ihminen päättää, mitä hän syö. Kirja saa pohtimaan sitä, mitä ihminen saa
tehdä keholleen ja mitä ei – mitä hän saa tehdä elämälleen. Joku muu haluaa aina
määritellä sen, miten sinun kuuluisi kehoasi käyttää, joku muu haluaa käyttää
kehoasi tai sinun käyttävän sitä johonkin. Kyse on myös siitä, kenellä on valta
päättää, kuka on sairas ja kuka ei, milloin ja ketä tulee hoitaa väkisin. Ja
jopa siitä, että ihminen jopa pakotetaan elämään väkisin, kun hän itse haluaisi
luopua.
Syy siihen, miksi Yeong-hye luopuu lihansyönnistä, ei
lopulta selviä kuin viitteellisesti. Hän alkaa nähdä painajaisia, joiden hän
toivoo loppuvan kun hän lakkaa syömästä mitään eläinperäistä. Painajaisten syy
ja alkuperä jäävät kuitenkin osin hämärän peittoon. Yeong-hyen sisko pohtii
heidän vaikeaa lapsuuttaan maaseudulla, ankaraa isäänsä, herkän Yeong-hyen
traumaattisia kokemuksia. Pikku hiljaa Yeong-hye pakenee yhä kauemmas tästä ns.
normaalista elämästä.
Kun Yeong-hye lakkaa välittämästä siitä, mitä hänen pitäisi
haluta, mitä muut haluavat hänen olevan, lopulta hänen ympäriltään kaikkoavat
kaikki muut paitsi hänen siskonsa, jonka elämä on myös hajonnut matkan
varrella. Sisko on myös ainoa, joka alkaa lopulta ymmärtää ja näkee
(konkreettisestikin) sen absurdin väkivallan, johon he ovat ajautuneet
yrittäessään pakottaa Yeong-hyetä takaisin muottiin, tietenkin, hänen omaksi
vallakseen. Hän hitaasti tajuaa, että ehkä siskolla oli vain rohkeutta tehdä
se, mitä hän koskaan ei itse uskaltanut.
Ehkä Yeong-hye vain
päästi jossain vaiheessa irti siitä ohuesta säikeestä, joka yhdisti hänet
jokapäiväiseen elämään.
P.S. Tulikohan kaikille nyt selväksi, mistä olikaan kyse?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti