Sukellus sarjakuvamaailmaan

Tajusin tuossa kerran, että tykkään aika monista sarjakuviin perustuvista elokuvista. Jokin niiden tunnelmassa, tarinoissa ja estetiikassa viehättää. Kuluneena keväänä ja talvena olen katsellut Netflixistä Jessica Jones ja Agent Carter -sarjoja. Molemmat hahmot kuuluvat Marvel-kustantamon sarjakuvaperheeseen. Jessica Jones hahmona esiintyy useammissakin sarjakuvissa mutta Peggy Carterista kertova sarja on (ainakin Wikipedian mukaan) saanut innoituksensa elokuvasta Captain America: The First Avenger. Tykkään molemmista sarjoista ja molemmista hahmoista todella paljon. Siksi harmittaakin, kun kuulin, että Agentti Carteria ei ilmeisesti toisen tuotantokauden jälkeen tehdä enää. Jessica Jonesiakaan ei ole vasta kuin yksi tuotantokausi Netflixissä, toista odotellessa. Sen pitäisi kuulemma tulla lähitulevaisuudessa.

No, tästä sarjakuvamaailmamieltymyksestä päästiinkin siihen, että päätin, että nyt on vihdoin aika tutustua niihin alkuperäisiin teoksiin, eli itse sarjakuviin. Sain kaverilta muutaman teoksen lainaan ja aloin pari päivää sitten lukemaan Alan Mooren V niin kuin verikostoa. Aiempi sarjakuvatuntemukseni perustuu lähinnä Aku Ankkaan, Asterixiin ja Obelixiin sekä Tintteihin (niistä mitään yhtään halveksumatta), mutta on aika jännittävää nyt lähteä lukemaan ensimmäistä kertaa toisen tyyppistä, pidempää sarjakuvatarinaa. Mietin asiaa myös siitä kulmasta, että miten sarjakuvan lukeminen eroaa vaikkapa romaanin lukemisesta.

Itse olen nopea lukija, ja nyt jo 42 sivun jälkeen huomaankin, että minun haasteeni on kenties se, että ahmaisen vain kaikki sivulla olevat tekstit, enkä muista kiinnittää riittävästä huomiota siihen, mitä kaikkea itse kuva kertoo. On helppo määritellä, koska on lukenut sanan, tai lauseen, tai sivullisen tekstiä – mutta koska on lukenut kuvan? Milloin on saanut kuvasta irti sen, mitä se tuo tarinaan? Sarjakuvassa kai kyse on nimenomaan kuvan ja tekstin yhteispelistä. Samoja asioita voinee kyllä kysyä myös tekstistä. Vaikka sanat olisikin mekaanisesti lukenut, milloin voi sanoa ymmärtäneensä ne? Itse kannatan edelleen kirjojen lukemista useampaan kertaan. Nykyään sitä tulee kyllä harvemmin tehtyä, mutta silloin usein tajuaa ja huomaa tekstistä monia asioita, joihin ei ensimmäisellä lukukerralla kiinnittänyt huomiota. Teininä luin lemppariteokseni varmaan kymmeniä kertoja. Sen on jännä, miten siihen ei nykyään muka ole enää aikaa.

Jatkan kuitenkin innolla lukemista. Olen nähnyt teoksen pohjalta tehdyn elokuvan, jotenkin tarinan kaari on minulle tuttu. Vai onko? Sehän jää nähtäväksi, kuinka paljon itse sarjakuva ja elokuva muistuttavat toisiaan. V niin kuin verikoston jälkeen listalla on muun muassa monien hehkuttama klassikko Watchmen. Tai Vartijat, luen sen suomeksi.