Tässä on Kertut

Kuten kuvassa näkyy ja otsikossa kuuluu, tässä on Kertut. Oikeanpuoleinen on se aito ja alkuperäinen Kerttu. Olen saanut sen lahjaksi joskus parin kolmen vanhana. Tarinan mukaan isäni oli kiireissään, kun asia oli puoliksi unohtunut, napannut vaan jonkun lelun kaupasta matkaan. Ja siitä tuli rakkain ikinä. Se oli läsnä koko lapsuuteni. Mielikuvituksekkaana lapsena nimesin tietysti leppäkerttulelun Kertuksi. Olen uittanut sitä lasten uima-altaassa, jonka jälkeen se joutui saunaan kuivatettavaksi. Sen naamaa on erinäisillä kynillä väritelty. Jatkuva haaste oli erityisesti nenä, josta tuppasi värit lähtemään. Kertulla on ollut joskus sarvet ja röyhelökaulus, mutta niiden kohtalosta minulla ei ole muistikuvia. Kertun pää on iso ja kova. Kerran siskoni heitteli sitä pihjalapuuhun ja kun se putosi alas, pään kovasta kuoresta irtosi pala, siis onton pään sisäpuolelle. Takaraivolla on siis edelleen pehmeä kohta, ja kun Kertun päätä ravistaa, irronnut pala helisee siellä. Nuken lisäksi Kerttu on siis myös rytmisoitin.

Entäs toinen Kerttu sitten? Pari vuotta sitten siskoni löysin sen joltain kirpparilta Pohjanmaalta. Eräänä päivänä hän sitten vaan työnsi sen käteeni. Muistan että nypin hämmentyneenä sen röyhelökaulusta (olin vuosia sinnikkäästi väittänyt että hukkunut kaulus oli vihreä) ja mietin, mistä se on löytynyt. Minulta meni luvattoman kauan tajuta, että kyseessä on ihan eri Kerttu kuin se oma vanha rakkaani. Mikä on sinänsä aika erikoista, nyt kun katsoo noita kahta vierekkäin. Niistä kyllä näkee, kumpaa on rakastettu. Vaikea kuvitella, että minunkin rakas vanha Kerttuni on joskus ollut yhtä pörheä ja pullea ja kirkasvärinen. 

Erikoinen sattuma, etten sanoisi. Vaikea kuvitella, että Kerttu olisi ollut suuri hittilelu aikanaan tai että sitä olisi valmistettu enää viime vuosina. Miten joku sattuukin kaivamaan varastoistaan myyntiin juuri kyseisen lelun juuri silloin kun siskoni sattuu vierailemaan paikkakunnalla?

Kerttu on ainoa lelu, joka on seurannut minua lapsuudesta näihin päiviin asti. Nykyään sen paikka tosin on kirjahyllyssä eikä enää sängyssä vieressäni.  Sen ansiosta olen myös aina tuntenut kovin suurta sympatiaa leppäkerttuja kohtaan.

Ei varmaan liene mikään suuri paljastus tässä vaiheessa, että juuri Kertut ovat antaneet blogilleni nimen. Se oli ensimmäinen (ja ainoa) sopivasti henkilökohtainen nimi, jonka keksin. Se myös kuulostaa kivalta. 

P.S. Tajusin juuri että Kerttukin on jo 25v. Ei ihme, että näyttää kulahtaneelta, se taitaa olla leppäkertun vuosissa paljon se.