Virkkasin vähäsen

Minusta on jännä, kun käsitöistä ja niiden tekemisestä puhutaan sellaisena absoluuttisena taitona, joka ihmisellä joko on tai ei ole. Ne tulevat esille lähinnä sellaisina kommentteina, että ”vitsi kuinka hienoa että sulla on sellainen taito” tai jotain vastaavaan. Itselleni tulee lähinnä vaivautunut olo siitä. Kai nyt sukan voi kutoa kuka tahansa, jos haluaa opetella. Itse olin koulussa käsitöissä ihan surkea. Kaiken valmistumiseen meni ikuisuus, saumat menivät poikkeuksetta vinoon ja valtavasta keskittymisestä huolimatta se esiliinan niskalenkki kieroon. Eikä visiokaan tainnut olla kummoinen. Siitä huolimatta teen nykyään paljonkin käsitöitä. Tai pitäisi kai sanoa, että kudon ja virkkaan, koska enhän minä muuta tee. Ompelukoneet eivät ole koskaan oikein totelleet minua. Tosin ompelemaan haluaisin opetella, koska olisi siistiä, jos osaisi tehdä itselleen vaatteita. Saisipa ainakin sopivia ja itseä miellyttäviä (goodbye kotelomekot sanoi päärynä).

No, kuitenkin kudon ja virkkaan nykyään aika paljon. Mutta en koe, että olisin siinä jotenkin erityisen hyvä: käsityöprojektini alkavat yleensä siitä, että näen jossain, useimmiten Novitan lehdessä, jonkun kivan neuleen, ja haluan sellaisen. Sitten hankin langat (kauppa ja äidin kaappi ovat hyviä paikkoja löytää lankoja) ja sitten teen niin kuin ohjeessa käsketään.

En siis oikein ymmärrä, miksei niin osaisi tehdä kuka tahansa, jos haluaa. Paitsi siinä mielessä, että joskus neuleohjeet on kirjoitettu ihan käsittämättömästi, eikä voi ihminen ymmärtää, mitä siinä käsketään tehdä. Toisin sanoen niissä oletetaan, että lukija osaa jo aika paljon. Esimerkiksi kun virkkasin nallen, ihan ohjeen mukaan, oli mielestäni se haastavin osio kuitattu ohjeessa aika ohuesti. Kun osat oli virkattu, käskettiin ohjeessa jotakuinkin vain kiinnittämään osat toisiinsa ja kirjomaan nallelle silmät ja suu. Niin että mihin kohtaan ja miten? Ai kirjo. Niin että miten? Kiitti vaan ohjeesta. Lopputuloksena syhersin nallelle jotkut tummat sykkyrät neulalla ja langalla suunnilleen silmien ja suun kohdalle. Valitettavasti en muistanut ottaa nallesta kuvaa.

Minun mielestäni oikeaa käsityötaitoa alkaa olla se, kun osaa vaikka itse suunnitella tekemänsä neuleet. Ja ymmärtää erilaisia neuletekniikoita ja osaa soveltaa niitä ihan itse. Omasta mielestäni minä osaan lähinnä lukea. Vähän sama juttu kun en ole koskaan ymmärtänyt, miten ihminen ei osaa laittaa ruokaa, jos osaa lukea.

Olen kyllä miettinyt mistä se johtuu, että tykkään kutoa ja virkata. Yleensä en tykkää mistään pikkutarkasta pipertelystä. En tykkää koristella leivonnaisia, vaikka leipoa tykkäänkin, enkä tykkää askarrella. Mutta ehkä kutominen on sitten niin paljon suurpiirteisempää? Ei ole kauheasti väliä miten langan vetää toisen läpi, ja lopputuloksena on suunnilleen samannäköinen silmukka. Paitsi sitten tietenkin kun tekee jokaisen eri kireydellä, niin sitten voikin kutoa samaa sukkaparia yli puoli vuotta kun ensin toinen sukka on liian löysä, sitten purat, teet uudestaan, siitä tulee liian kireä ja sitten purat taas. Että Odysseusta odotellessa. Toivottavasti se kolmas kerta toden sanoo, ainakin noille kuvassa oleville sukille. Jotka olisivat varmaan olleet ihan kivat tammikuussa sille miehelle-joka-asuu-täällä.

Niin ja nuo isoäidinneliöt. (Joista en ole ollenkaan varma teinkö kaiken päin honkia kun ohjeessa jätettiin taas aika paljon sanomatta.) Niistä tulee toivottavasti villatakin helma.