Takatalvea odotellessa: taianomainen Lumilapsi

Koska vappunahan perinteisesti sataa lunta, on hyvä palata vähän talvisempiin juttuihin hetkeksi. Alkuvuodesta luin alaskalaisen Eowyn Iveyn esikoisteoksen Lumilapsi (2012, suomennos 2013 Marja Helanen, Bazar).

Olen ostanut kirjan jo joskus pari vuotta sitten, kun pokkari sattui silmiini jossain ja vaikutti kiehtovalta, mutta se(kin) on jäänyt kirjahyllyyn odottamaan lukemista. Osittain siskon suosituksesta kirja pääsi nyt vihdoin tositoimiin.

Päähenkilöt ovat Mabel ja Jack, vanheneva pariskunta, joka on paennut lapsettomuutensa aiheuttamaa surua lähtemällä uudisraivaajiksi Alaskaan. Alaska on kova ympäristö, eikä elämä suju ihan kuten Mabel oli mielikuvissaan ajatellut. Mabel nököttää mökissä yksin, ja Jack raataa pelloilla ja yrittää saada tilan tuottavaksi.

Yhtenä iltana ensilumen sataessa pariskunnassa herää toivo ja rakkaus, ja siinä huumassa he tekevät takapihalle lumesta pienen lapsen. Mabel pukee sille huivinsa ja punaiset lapasensa. Aamulla lapsi on poissa. Poissa on myös Mabelin huivi ja hansikkaat ja maassa on pienet jalanjäljet.

Pihapiirissä alkaa liikkua pieni tyttö, Faina, johon Mabel ja Jack tutustuvat vähitellen. Tyttö käy heidän luonaan vierailemassa mutta ei suostu asumaan heidän kanssaan. Hän ei myöskään näyttäydy kenellekään muulle kuin Mabelille ja Jackille.

Mabel ja Jack kiintyvät tyttöön kuin lapseen, jota he eivät koskaan saaneet.

Kirja on todella kaunis ja tunnelmallinen. Se kuvaa vivahteikkaasti Alaskan luontoa. Toisaalta myös Mabel ja Jack ovat henkilöhahmoina onnistuneita: kokonaisia, rakkauksineen ja vajavaisuuksineen. Mabel ei pääse yli surustaan, jonka lapsen menettäminen vuosia sitten on aiheuttanut, eikä Jack aina osaa suhtautua Mabelin suruun. Myös heidän elämäänsä yllättäen ilmestyvä Faina-tyttö aiheuttaa omat jännitteensä heidän suhteeseensa.

Kirjan suurin ansio on ehkä kuitenkin se, miten se leikittelee toden ja kuvitelman suhteella. Onko Faina todellinen lihaa ja verta oleva lapsi vai lumesta syntynyt keiju? Vai kokonaan yksinäisyydestä ja lapsenkaipuusta kärsivän vanhan pariskunnan mielikuvituksen tuotetta? Mysteeri säilyy pitkään, eikä oikeastaan täysin katoa missään vaiheessa. Varmaa on vain, että Faina on totta Mabelin ja Jackin elämässä, tuo siihen sisältöä ja muuttaa monia asioita.

Kaikkeen liittyy tietysti paljon muitakin tapahtumia ja myös henkilöitä: Jackin ja Mabelin naapurit George ja Esther, heidän poikansa Garrett; ikävä karhun aiheuttama onnettomuus pelloilla; vanha venäläinen satu.

Haikea ja kaunis kokonaisuus. Sen loppukin on samaan aikaan onnellinen ja surullinen.

Hyllyssä odottaa Iveyn seuraavakin teos, niin ikään Alaskaan sijoittuva Maailman kirkkaalle laidalle. Saa nähdä koska se ehtii lukuvuoroon ja onko se yhtä taianomainen.